JepsJeps..

Kohta 5päivää nutrausta (tai oikeestaa osanutrausta) takana.. Kiloja tähän mennessä lähtenyt 2,5, tiedetääntiedetään, nestettähän tuo, mutta kiloja silti.. Päivät menee yllättävän helposti nutrauksella, tosin olen ottanut rinnalle näkkärit (joihin päälle voi ja kalkkunaleikkele), ns. palkinnoiksi. Enään 1,9kg ja pääsen bmi 29:ään

Eli olen n.166cm pitkä ja aloittaessani olin 84kg, siis:

84kg= bmi 30,5

80kg= bmi 29

75kg= bmi 27,2

70kg= bmi 25,4

65kg= 23,6

60kg= 21,8

Tuo 65kg olisi nytten tavoitteena, jolloin bmi olisi varsin terveellinen 23,6(tosin unelmana olisi tuo 60kg=bmi 21,8). Nyt painan 81,9,eli bmi on 29,7!!!! Luulin,että olen vielä bmi 30:en puolella, vaan ei, olen vaihtanut jo kymmentä, eli päässyt ns. lievän lihavuuden puolelle :D Jeeeiiii ;)

Katselin tuossa vanhaa laihis aikatauluani, ja siinä olen saanut laihdetettua n.saman verran kun nytten, mutta silloin vaan oli mennyt 14pvä..

Nyt pitäis alkaa myös muutaan ajatusmaailmaa.. Eli sitä,että edes normaalipainoisena ei elämä tule olemaan helpompaa..  Taustalla on suuri ajatusongelma päässäni. Siis:

Perheelläni oli kurja tapa aina kiusata minua läski vitseillä ollessani nuorempi..teini- ikäisenä aloin tietenkin uskomaan näitä vitsejä ja vähitellen inhoamaan kroppaani. Tuolloin kuitenkin todellisuudessa olin ihannepainossa, urheilin väh. 5 kertaa vkossa (ja kerran minua jopa sanottiin Barbieksi..).. Mutta koska tuo painavin kritiikki ja palaute tuli perheeltäni, uskoin sen ennemmin kuin ulkopuolisten kehut. Siis itseinho paheni ja rääkkäsin itseäni liikunnalla, koska en pystynyt olemaan syömättä herkkuja (olen tunnesyöjä). Aloin seurustelemaan suhteessa, jossa ulkonäöllä oli liikaa merkitystä, paineet pahenivat..ja suhde päättyi ikäviin tunnelmiin.. Noh, sitten astui kuvaan mieheni. Ihminen, joka hyväksyi minut juuri sellaisena kuin olen..ihminen joka ei tarkkaillut painoani tai ulkonäköäni, vaan rakasti minun sisintä. Ja aiai sitä autuutta, sain syödä mitä vaan ja hän silti rakasti minua..siinä kohtaa sitten syöminen lähti käsistä..nautin koti-illoista mieheni kanssa, enkä liikkunut. Ja nyt 2 vuotta myöhemmin, olen 20kg painavampi (ja edelleen mieheni rakasta minua).

En tiedä,että olenko vain testannut miehen rakkauden kestoa, vai vaan nauttinut itsehyväksynnästä ja luvasta syödä.. Mutta nyt on tullut taas aika pitää itsestä huolta.. Ja ehkä vähitellen ymmärrän, että laihdutus ei tuo onnea, vaan terveyttä!!! (ja ehkä hieman myös itseluottamusta ;) )

 

Tähän palopuheeseen onkin hyvä lopettaa..